
|
Täydenkuun aikaan jos rewel tuntee saavansa erääntapaisen kutsun, se kutsu pistää kivuliaastikin jotta se herättää huomion. Kutsu huutaa rewelweksi.
|

|
Normaalisti Rewelwellä on tassuissa kolmiot eli ns.sukat, hännässä kolmio, kuten myös korvien päissä. Kummankin silmän olla on pieni kolmio. Selkä viivoja on kolme tai ei ollenkaan. Kuvioiden väriskaala on sama, kuin Rewelillä tai Reblellä. Muutoksissa Rewelin väri säilyy samana, ellei tapahdu jotain ennalta arvaamatonta. Rewelwellä on paljon fyysistä voimaa, mutta se ei käytä voimiaan ellei sen ole pakko. Se on Rewelin muodoista voimakkain, mutta silti se on rauhanomainen, eikä käy Ihmisten kimppuun vaan mieluummin välttelee niitä. Jos Ihminen tulee liian lähelle Rewelweä tai sen perhettä tai laumaa, se puolustautuu. Rewelwe ei ole yhtä nopea kuin Rebwell tai Rewel, mutta silti se on todella nopea, eikä sitä todellakaan kannata aliarvioida. Rewelwe on hyvä jäljittämään ja sen kuono on todella tarkka, eli siltä ei ole helppo päästä karkuun. Rewelwe hyppää myös korkealle ja silloin näyttää, että se osaisi lentää, vaikka ei osaakkaan. Rewelwellä on pitkät kynnet, joiden avulla se saa tukevan otteen puun oksasta, kun se hyppii paksuilla oksilla kuin orava. Turkki on yleensä tummansininen, niin kuin Rewelilläkin. Kuitenkin ns. peilikuvioituja Rewelwejä tavataan ("turkki kuvion värinen, kuvio turkin värinen"). Yleisin pelikuvioitu väritys on ehkä tummanvioletti turkki ja tummansiniset kuviot. Monia muitakin väriyhdistelmiä löytyy ties kuinka monta. Rewelwe on Rewelin muodoista suuri kokoisin ja sitä Rebwelin ohella pidetään viisaana.
|