
|
Älkää lapset ikinä muuten uskoko kuvittajaa! KHÖM KHÖM!
|
|
Rewel muotoineen käyttävät suhteellisen samantyypistä ja samanlaista ravintoa. Poikkeuksena on kuitenkin reble, joka synnyttyään ei voi heti syödä samanlaista ruokaa, kuin esimerkiksi emonsa. Reble juo ensimmäiset päivänsä maitoa emoltaan. Jonkin ajan kuluttua se ottaa ruokavalioonsa lisäksi hieman kovempaa ravintoa emolta saamansa maidon lisäksi. Kun pentu on kasvanut tarpeeksi, se siirtyy emonsakin käyttämään ruokavalioon kokonaan. Rewel muotoineen kuuluvat ehkä suurimmaksi osaksi sekasyöjiin, eli niille kelpaa ravinnoksi liha- ja kasvituotteet. Muodoista Rewegel syö eniten kasveista peräisin olevia tuotteita, kuten marjoja, sieniä, kasviksia, lehtiä, hedelmiä ja juuria. Rewelwet pystyvät kaatamaan suurempaakin riistaa, kuten peuroja. Rebwelit ja Rewelit saalistavat enimmäkseen pienempää riistaa, kuten jäniksiä, myyriä, sorsalintuja ym. Reblet lähinnä harjoittelevat ja koittavat napata esimerkiksi hiiriä. Yleensä rewelit muotoineen saalistavat joukoissa, jos elävät laumoissa, koska silloin on paemmat mahdollisuudet saada suurempi saalis, josta riittää enemmän laumalle. Liha? Hirvi- ja peuraeläimet, jänikset, rusakot, kaniinit, sorsalinnut, fasaanit, oravat, myyrät, rotat, hiiret jne. Kasvit? Marjat, sienet, kasvikset, hedelmät, vihannekset(?), juurekset, juuret, lehdet, kukat (eräiden lajien), levät, varret, lehdet jne. Kala? Ahven, lohi, hauki (kamppailua) ja mitä alueellisesti löytyy. Muuta? Hunaja, haaskat, jätteet (vaikkakin hyvin harvinaisesti) |