Hahmon luonti

Kuten erilaisissa roolipeleissä, niissä kaikissa Hahmo on todella tärkeä. Kuten roolipeli sanasta voisi johtaa, ottaa pelaaja roolin ja eläytyy siihen pelatessaan, pyrkien toimimaan ja ajattelemaan niin kuin hahmo itse tekisi.

Myös meillä Hahmot ovat todella keskeisiä, kuten myös niiden väliset suhteet toisiinsa. Ovatko ne vihamiehiä keskenään vai onko syntymässä romanssia? On myös hyvä, että hahmot eroavat toisistaan ulkonäöllisesti, mutta erityisesti luonteen pohjalta. Onhan paljon kiinnostavampaa, että pelissä on muka erilaisia luonteita, eikä vain sitä keskitien kultaista "perusluonnetta".

Voit mielellään kehittää hahmollesi ensiksi yhden tai parikin piirrettä joita alat sitten korostamaan ja muokkaamaan. Ajan ja pelaamisen myötä kuva hahmosta avartuu ja siitä saattaa aueta jotain aivan uutta sekä pelaajalle, muille pelaajille sekä muille hahmoille.

Hahmon luonnin apuna toimivat AARi ja toisten laumalaisten essarit (niiltä voi tutkia mitä mahdollisuuksia on, mitä kaikkea on jo, ettet päädy vähän liian samanlaiseen hahmoon mikä jolla kulla on jo). Hahmoa kesittäessä erityinen huomio kannattaa kiinnittää luonteeseen, nimeen, väreihin ja kuviointiin.